-->

05/11/2015

Kun huomaat olevasi suomalainen

Mä halusin kirjoittaa tästä aiheesta, koska en ajattelut että tulisin kokemaan suomalaisuuden näin vahvana. On yleisesti hyväksyttyä - ellei jopa suotavaa - olla mieluummin hieman varautunut kuin räiskyvä julkisissa paikoissa. Tuntuu ettei täällä Espanjassa ole niin paljon rajoja. Hyvänä esimerkkinä toimii pari kohtausta metrosta: joku istuu keskellä lattiaa pelaamassa kännykkäpelejä äänet kaiuttimella ja vieressä seisova nuori mies tuijottaa minua silmiin niin kauan, etten voi tehdä muuta kuin hymyillä ujosti ja lopuksi nauramme yhdessä kunnolla, jonka seurauksena saan häneltä high fiven. Ihmiset tuntuvat olevan todella vapautuneita. Ne laulaa, puhuu kovaan ääneen ja ottaa selfieitä kaikessa rauhassa ja ei, ne eivät ole kännissä.

Parin kaverini mukaan suomalaiset ottavat kaiken vakavasti. Mä vielä satuin ajattelemaan, että olenpas mä tämän ihmisen seurassa rennompi kuin yleensä ja sitten hän tokaisee: "ootte te suomalaiset kyllä vakavia" Mä mietin hetken ja aloin ymmärtää, mitä hän tarkoitti, kun istuin selkä suorassa ja naama peruslukemilla. Toinen frendi kertoi, että Etelä-Espanjassa ihmiset ovat vielä paljon rennompia kuin Madridissa ja saattavat lääppiä sen minkä ehtivät, vaikkeivät tarkoittaisi mitään. Minähän siihen vitsailin, että suomalaisilla pitää olla se metri kertaa metri -alue itselleen.

Ravintolassa ollessamme ranskalainen tuttuni sanoi, että "on tavallaan aika söpöä, miten saatat hetken vain tuijottaa jonnekin ja olla hiljaa. Kai se on joku suomalaisten juttu" Veikkaan kyllä, et se on enemmänkin joku mun juttu, mutta kyse oli tosiaan ehkä viisi sekuntia kestävistä hiljaisista hetkistä. Suomessa voi olla vaikka viisi minuuttia hiljaa, eikä se haittaa mitään, sillä kyllähän se hyvä ruokakin täytyy syödä! Puolustukseksi voisin vielä sanoa, että me sentään puhuttiin espanjaa ja mun aivot teki töitä joka hetki, heh.

Hauskinta tässä on se, että itse en koe espanjalaisia tai ulkomaalaisia ahdistavan sosiaalisina ja outoina, vaan pikemminkin normaaleina ihmisinä. Joo, mä vaihdan poskipusut ilman ongelmia enkä säikähdä, kun muhun kosketaan. Kyllä, small talk sujuu englanniksi ja ehkä jopa espanjaksi jos oikein hurjalla päällä ollaan. Muun muassa näiden syiden takia en ole ulkomailla lokeroinut itseäni supisuomalaiseksi. Luultavasti on vain niin, että se mikä aiheuttaa muille kiusaantunutta oloa, ei tee samaa suomalaiselle. Toki on suotavaa, etteivät heinäsirkat siritä koko iltaa, mutta eipä minua haittaakaan, jos sanottavaa ei koko ajan ole.

Mutta en mä häpeä olla suomalainen. Vaikka joidenkin tapojen osalta saatetaan kummastella, niin suomalaiset muistetaan myös niistä hyvistä jutuista: sanamme ovat merkityksellisiä, meihin voi luottaa ja omistamme kieron huumorintajun. Ai niin ja olemme totta kai kaikki blondeja ja kauniita. Kansaa ei voi yleistää, mutta yhteneviä piirteitä voi ilmetä yllättävissä tilanteissa. Hitto, aina nämä vain keksivät uuden syyn, miksi mä niiden mielestä olen Suomesta!

8 kommenttia:

  1. Taas ihanaa ajatusvirtaa! Toi on niin totta, että suomalaista ei hiljaisuus häiritse niinkuin vaikka espanjalaista. Heti kun on sen minuutin pari puhumatta kysytään onko kaikki hyvin, miksi olet niin vakava. Mä olen vielä muutenkin pohdiskelevaa tyyppiä, niin saatan unohtua ajatuksiini, ei sen kummempaa.

    Toi blondiuskin on hauska yleistys. Mua harvemmin luullaan suomalaiseksi (paitsi silloin kun olen hiljaa).

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiva, että ajatusvirtakin saa kannatusta :D Näitä on pakko aina vähän vuodattaa tänne ja katsoa, jos jotain samoja kokemuksia löytyy muilta. Mutta joo, luonnehan vaikuttaa käytökseen eikä kansalaisuus, joten herää kysymys, että missä ovat ne ujot ja hiljaiset espanjalaiset? Onko heitä olemassa?:D

      Hahah. Niin justiinsa, sitten kun olet hiljaa niin maan veikkaaminen onkin yhtäkkiä paljon helpompaa. Mua ja mun kaveria sanottiin Kanarialla islantilaisiksi siskoksiksi... se oli vähän hämmentävää.

      Delete
  2. Hyvä kirjoitus! :) Minä tykkään kuunnella ja olla hiljaa, vaikka tykkään myös jutella, kunhan on keskustelu on mielenkiintoinen. En siis oikein tykkää keksimällä keksiä juteltavaa, jos ei juttua tule. Mutta tosiaan jos oon hiljaa, niin heti tulee sellainen "syyllinen" olo, kun täällä pitäs olla äänessä. :D Onneks ei kuitenkaan miehen kanssa, jonka seurassa voi ihan vaan olla, eikä tarvitse puhua, jos ei siltä tunnu. :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitti! :) Tuttu tunne tuo! Ei mullakaan aina yksinkertaisesti ole sanottavaa kaikkeen. Tai sitten haahuilen omissa maailmoissani. Tulee oikeasti kiusaantunut olo jopa suomalaisellekin, jos on hiljaista ja pitää väkisin keksiä jotain. Se on ihan positiivista, että miehen kanssa voi olla miten haluaa :D

      Delete
  3. Voi miten ihanaa, että löysin siun blogin! :) mie rakastan espanjalaista kulttuuria ja olen opiskellut aikoinani kieltäkin neljä vuotta, mutta valitettavasti taidot on päässy ruostumaan :/ Kirjotat tosi koukuttavasti ja hyvin, kun lueskelin vanhempiakin postauksia! Miusta saat kyllä uuden seuraajan postauksillesi :)

    http://emmaot.blogspot.fi

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voi vitsi miten ihanasti sanottu! Espanja on kyllä kiehtova samoin kuin espanjan kieli :) Aina taitoja voi onneksi hioa, jos saapi motivaatiota siihen. Mä toivon et viihdyt mun blogissa :) ♥

      Delete
  4. Haha ihana postaus, ihan totta tää kyllä! Kanssa kun täällä toisessa saman kielisessä maassa kulttuuri on melko samanlaista kuin siellä niin samaistun kovasti, ihanaa tämä lämpöisyys ja avoimuus ja oon ite kanssa ihan poskipusujen fani nykyään , mutta joinain hetkinä suomalaisuus iskee taas ja elämä ympärillä osaa kyllä hämmentää kovasti! Mutta kiva vaan, pyritäänkin siihen että pysytään suomalaisina myös vähän erilaisen porukan keskellä! ;)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Anna! ♥ Mä voin vaan kuvitella, että meno on siellä aika samanlaista ellei villimpääkin! Kyllä se lämpö ja avoimuus vaan... lämmittää :D Jep, pidetään Suomen liput korkeella;) Hauskaa vaihtarivuotta sulle ja opiskelehan espanjaa ahkerasti!

      Delete